lauantai 6. lokakuuta 2012

Punasipulihilloke

Helppo, yksinkertaiset raaka-aineet & herkullinen. Loistolisäke mille vaan, sekä kylmille että lämpimille ruuille, salaattiin, juustojen kanssa ym.



Ainekset:

1 litra punasipulia viipaloituna
3 rkl öljyä 
n. 1 dl ruokosokeria
4 rkl punaista balsamicoa
2 dl punaviiniä
n. 1 rkl Maldon-suolaa
(+ yrttejä, jos haluaa)




Kuullota sipuleita hetkisen verran kattilassa öljyn kanssa.
Kaada mukaan loput aineet ja hauduttele n. ½ tuntia. 
Purkita ja säilytä jääkaapissa. Säilyy 1-2 viikkoa.


tiistai 24. huhtikuuta 2012

Sikahyvä savusipulikeitto


Blogitaukoon tuli nyt tauko tämän keiton myötä. Koska kertakaikkiaan minun sydän suli tätä herkkua lusikoidessa, niin oli ihan pakko kaivella kaapin perältä pölyyntynyt kamera ja jakaa suositus pitkästä aikaa tänne blogiin asti.

Alkuperäinen resepti Jyrki Sukulan kirjasta "Kaikilla mausteilla" ja tarinan mukaan tämän keiton resepti on syntynyt vahingossa, henkilökunnan hätävararuuaksi. Ko. ruuan (jälleen kerran unohdettuaan) Sukula kekkasi nopeasti käytettävissä olevista aineksista pikakeiton ja tuikkasi kasvisliemeen aiemmin lampaanfileen kaverina savustuspussissa olleet sipulit. Ja kuinkas kävikään, kiitokset soivat musiikin lailla Sukulan korvissa yhä edelleen. Eikä ihme.

Itsehän menin ja hioin reseptiä ihan pikkuriikkisen verran sopan viimeistelyssä ja puolitin ohjeen suurpiirteisesti. Loppuun lisäämäni sokeri ja sitruunamehu ovat mielestäni aivan nappijuttuja syventämään keiton makua ja hiomaan sen huippuunsa. Kokeile vaikka ;)

Tässä resepti:


  • 2 sipulia
  • 1/2 porkkanaa
  • 1/4 selleriä
  • 1/2 palsternakkaa
  • 1/3 purjoa
  • mustapippuria
  • laakerinlehti
  • 1 l kasvislientä
  • 20 g voita
  • 1 dl kuohukermaa
  • 1 tl hyvää suolaa
  • 1,5 tl ruokosokeria
  • 1 rkl sitruunamehua



- Kuumenna uuni 250 asteeseen. Laita kuoritut ja puolitetut sipulit savustuspussiin pussin ohjeen mukaan ja pussi uuniin 30 minuutiksi. Itse käytin kasviksille tarkoitettua savustuspussia.

- Laita nokare voita kattilaan, freesaa kuoritut ja pilkotut juurekset kattilassa ja lisää kasvisliemi ja mausteet. Anna kiehua noin puoli tuntia, siivilöi.


- Lisää liemeen savusipulit ja keitä noin 20 minuuttia. Soseuta esimerkiksi sauvasekoittimella ja siivilöi tiheän siivilän läpi. 

- Kuumenna keitto uudelleen, lisää kerma. Tarkista maku ennen suolan lisäämistä, sen tarve riippuu kasvisliemen suolaisuudesta. Lisää sokeri ja sitruunamehu ja nauti.

Juustolla gratinoitu ja paahdettu täysjyväpaahtoleipä sopii kaveriksi paremmin kuin hyvin :)