keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Lempparilohtua yksinäisen iltaan

Katkarapukastiketta ja nuudeleita <3

1 paahdettu paprika
½ sipuli silputtuna
ruokakermaa
loraus valkoviiniä
chilikastiketta
tuoretta pinaattia
isoja katkarapuja
aurajuustoa
suolaa
pippuria

Aloitetaan paprikasta. Puolitetaan se uunipannulle (siemenet ja kanta pois) leivinpaperin päälle ja laitetaan 200 asteiseen uuniin niin pitkäksi aikaa, että kuori alkaa mustua. Nostetaan puolikkaat pieneen muovipussiin jäähtymään. Kun ovat jäähtyneet tarpeeksi ettei sormet pala käsiteltäessä, vedetään kuoret pois. Pilkotaan pehmeät paprikat haluttuun muotoon.

Sitten paistinpannulle öljyä ja kuullotetaan sipuleita siinä hetki. (Tässä vaiheessa voi laittaa nuudeliveden kiehumaan.) Pannulle sipuleiden joukkoon lisätään paprikat ja pinaatti ja loraus valkkaria. Kiehutellaan hetki ja lisätään ruokakerma. Annetaan taas hetki kiehuskella ja hoidellaan nuudelit kiehuvaan veteen naapuriliedellä. Lisätään aura kastikkeeseen reiluina palasina, tarkistetaan suola ja lisätään pippuria ja chilikastiketta. Viimeisenä huoneenlämmössä sulaneet katkaravut, sekoitus ja valmis!  

Katkaravut ovat parhaimmillaan, kun ovat saaneet rauhassa sulaa omaan tahtiinsa. Minä en edes omista mikroa, mutta hätätapauksessa sulatan ravut lämpimän veden alla siivilässä. Jäisiä rapuja en koskaan laita pannulle, tuottaa liikaa ylimääräistä nestettä ja kypsyy epätasaisesti.

Moussemania

Olen saanut pakkomielteen valmistaa täydellinen jälkkärimousse. Parhaasta testierästä (mansikamousse) en tietenkään ottanut kuvaa, joten jääkööt toistaiseksi reseptikin salaisuudeksi. Samoin mangomousse jäi ikuistamatta.
Mutta seuraava mousse on näitä pakko kokeilla-reseptejä. Henkilökohtaisena mielipiteenä myönnän, että en lämmennyt tälle ollenkaan. Reseptissä on mielestäni liikaa kanelia ja onko se tarpeenkaan (vaikka laitoin niukasti ohjeen määrästä huolimatta) ja maku ei mitenkään vetänyt vertoja seuraavalle oikealle suklaamousselle. Ei voi rehellisyyden nimissä puhua suklaamoussesta ja avokadosuklaamoussesta samana päivänäkään :D
Tsori. Mutta trendikästä raw-ruokaahan se on toki.

Avokadosuklaamousse

Reseptin valitsin useiden blogien joukosta tällä kertaa Lettupannusta.

1 kypsä avokado (n. 150g)
0,6 dl lämmintä vettä
0,6 dl  tummaa kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl kanelia
0,5 rkl sitruunamehua
0,5 dl tai maun mukaan tomusokeria


Puolita avokado, poista kivi ja lusikoi hedelmäliha kulhoon. Lisää muut aineet ja hurauta sauvasekoittimella sekaisin. Säädä makeutta oman maun mukaan, anna vetäytyä hetki jääkaapissa ja tarjoile.





Maitosuklaamousse

Tämä resepti on peräisin vuoden 2008 Suomen Kuvalehden Gourmet-julkaisusta.
Rikollisen hyvää ja pehmeää.

4 kpl keltuaista
2 dl kuohukermaa
200 g maitosuklaata
1 liivatelehti
4 dl kermaa vaahdotettuna.

Sulata suklaa valmiiksi ja laita liivate kylmään veteen likoamaan. Sekoita keltuaiset ja 2 dl kermaa ja nosta sekoituskulho vesihauteen päälle. Kypsennä niin että seos paksunee. Liuota liivate tilkkaan sokerivettä. Lisää joukkoon sulatettu suklaa ja liivateneste. Lisää jäähtyneeseen massaan löysäksi vatkattu kerma. Jaa mousse tarjoiluastioihin ja anna hyytyä viileässä paikassa.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Lastenkakkuja

Muutamia vuosien varrella lapsille tekemiäni täytekakkuja, joiden kuvat löytyivät arkistoista.Pitäähän sitä nyt kakkukuvat kunnon blogista löytyä!
Ohjeita en sen kummemmin laita erikseen, mutta suapi kysyä jos kiinnostaa :)

Perhoskakku, MMF:lle maalaus elintarvikeväreillä.

Mansikkakakku, marsipaani + värjätty kermavaahto
Perhoskakku, MMF:lle maalattu

Hämähäkkikakku Harry Potter-synttäreille.


Aarrearkkukakku merirosvosynttäreille

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Salicelaw - coleslaw talon tapaan



valkokaalia (pieni luomukerän puolikas). Osa raastettuna, osa suikaloituna.
1 porkkana raastettuna
omenaa raastettuna
fenkolia suikaloituna

majoneesia
sinappia
suolaa
sokeria
mustapippuria
valkoista balsamicoa

Salicelawin kanssa barbequemarinoitua tipua. Marinadin tein ribs-marinadin tapaisesti, savuaromilla maustettuna. Ja aurajuustoporkkanoita :P

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Rusettisalaatti



Kypsää rusettipastaa
puolikas silputtu sipuli
½ maustekurkkua
muutaman hillosipuli silputtuna
muutama silputtu kirsikkatomaatti
pussi isoja huoneenlämmössä sulaneita katkarapuja (rainbow)

Sitten kastikeseos, jonka määriä en sen enempää tarkkaillut. Suolaa, sokeria ja sitruunamehua kuitenkin yhtä paljon kutakin, noin pääsääntönä. Mausteet meni ihan suutuntuman mukaan, eli maistellen.

purkki kermaviiliä
½-1 dl majoneesia
suolaa
pippuria
sokeria
sitruunamehua
kurkumaa
paprikajauhetta
sipulijauhetta
tomaattisosetta
sinappia

Tuotteet sekaisin ja tauluun :)

Mä haluun pastakoneen.

No näkeehän sen. Oli ehkä hieman haastavaa hommaa kaulita taikinaa normaalilla kaulimella ja leikata pizzaleikkurilla ja sitten vielä saada suikaleet irtoamaan alustastaan. Kyllä se toimi, mutta pastakone olisi kyllä tehnyt kenties homman hiukkasen helpommaksi.
Jokatapauksessa, meidän perheessä rakastetaan pastaa ja sen itse tekeminen on kuulunut ikuisuusprojekteihini.
Ohjeen otin durunjauhopaketin kyljestä.

Maku oli kuitenkin koneen puuttumisesta huolimatta todella hyvä. Parempaa kuin kaupan makarooni, sanoi kuopus, joka veteli pastan tyytyväisenä perinteisesti pelkällä ketsupilla höystettynä.
Itse brassailin sen verran, että raastin lisäksi vähän asiaan kuuluvaa parmesaania päälle.
Tätä täytyy tehdä uudestaan, kunhan vaan saan jostain pelastettua kodittoman pastakoneen.